Miten saa ajan kulumaan mökillä talvisin?

0
754
Miten saa ajan kulumaan mökillä talvisin?

Mökkeily on suosittua varsinkin kesäisin, kun pääsee pulahtamaan järveen ja nauttimaan valoisista kesäilloista. Mökille lähdetään kuitenkin myös talvisin ja voi olla ihan rentouttavaa olla kaukana kaupungista metsän keskellä pimeinäkin aikoina. Jos kuitenkin kaipaa jotakin viihdyttävää tekemistä mökille talvella, niin tässä on muutama hyvä vinkki.

1.Askartele jotain käsillä

Mikäs olisikaan parempaa kuin käsillä tekeminen. Nykyajan kiireisessä elämässä moni unohtaa pysähtyä, mutta kun keskittyy esimerkiksi neulomiseen tai puun veistämiseen, voi laittaa aivot vihdoin narikkaan. Samalla tulee luotua jotain hyödyllistä tai omaperäistä. Voit neuloa esimerkiksi villasukat tai hansikkaat, joita Suomen kylmässä talvessa tulee takuulla tarvitsemaan. Samalla voi olla mukava kuunnella podcast-jaksoja tai äänikirjoja.

Kesäisin ei myöskään ole aina tarpeeksi aikaa kiinnittää huomiota mökin kunnostamiseen. Talviloma mökillä voikin olla oivallinen aika vihdoin tapetoida mökin seinä tai sisustaa mökkiä oman makunsa mukaan. Mökille tullaan viihtymään ja rentoutumaan, joten sen ulkoasuun on hyvä kiinnittää huomiota.

2.Sukella pelien maailmaan

Monelle pelaaminen on nykyään tapa rentoutua vapaa-ajalla, eikä kukaan ole kieltänyt, etteikö myös mökillä voisi pelata erilaisia nettipelejä. Jos tykkää haasteesta ja strategisista peleistä, voi kokeilla esimerkiksi seikkailupelejä tai vaikkapa shakkia. Näin pääsee samalla myös kehittämään ongelmanratkaisutaitojaan. Peliin voi pyytää mukaan myös ystävänsä, jolloin pelistä tulee heti kiinnostavampi.

Moni tykkää pelata myös erilaisia klassisia kasinopelejä, kuten pokeria, jonka säännöt ovat monella hallussa. Mr Green-pelisivustolla pöytä- ja korttipelejä pystyy pelaamaan sekä nettipelinä että livepelin muodossa. Livekasinolla pääsee pelaamaan reaaliajassa muiden pelaajien kanssa, joka voi olla varsin viihdyttävä kokemus. Jos pelaa rahapelejä, on kuitenkin muistettava pelata turvallisesti ja vastuullisesti. Kannattaa tutustua myös pelin sääntöihin ennen pelaamista, sillä nykyään esimerkiksi pokerista on olemassa kymmeniä erilaisia peliversioita.

Ei tarvitse olla mikään pelikonkari pelatakseen nettipelejä. Nykyään yksinkertaiset pelit, kuten esimerkiksi Candy Crush, ovat hyvin suosittuja. Jos arki on oikein stressaavaa ja kiireistä, voi olla rentouttavaa pelata mahdollisimman helppoa peliä, jonka parissa voi unohtaa kaikki huolensa.

3.Katsele klassikkoelokuvia tietokoneelta

Kun ulkona on kylmää ja pimeää, voi elokuvien katselu kuulostaa hyvältä idealta. Tänä päivänä elokuvia katsellaan mieluummin tietokoneelta ja on olemassa erilaisia suoratoistopalveluita, joissa on valtava valikoima erilaisia klassikoita. Esimerkiksi Yle Areenastakin löytyy monia suomalaisia elokuvia, joita ei ole välttämättä tullut katseltua vuosiin.

 Jos Disney-elokuvat kiinnostavat, on Disney+ tietysti paras valinta. Tästä suoratoistopalvelusta löytyvät kaikki klassikot, kuten Mulan ja Peter Pan. Toisaalta esimerkiksi Netflix-palvelussa on erittäin laaja valikoima suosittuja elokuvia sekä aikuisille että lapsille. Koko perheen elokuvailta mökillä ei olisi sen hassumpi idea.

4.Lautapelien parissa viihtyy porukallakin

Jos askartelu, nettipelit tai elokuvien katselu ei houkuttele, ovat lautapelit hyvä ratkaisu tilanteeseen kuin tilanteeseen. Esimerkiksi korttipelien pelaaminen on mukavaa ajanvietettä, eikä sitä varten tarvitse muuta kuin korttipakan.

Kokenut mökkeilijä on ottanut mökille mukaan kotoa hyviä lautapelejä. Esimerkiksi Saboteur on erittäin hauska isommalla porukalla pelattavaksi, jos mökille on lähdössä perheen tai kaveriporukan kesken. Ei perinteinen Alias-pelikään ole huono vaihtoehto.

Mökillä ei tarvitse tylsistyä

Vaikka mökille tullaan rentoutumaan ja irrottautumaan arjesta, ei se tarkoita, että mökillä tarvitsee tylsistyä. Mökkeilijä voi saada ajan kulumaan lempipuuhiensa parissa, oli se sitten pelaaminen tai mökin remontointi. Talvisin voi olla kiva lähteä uloskin retkeilemään, mutta pimeän tullen on parempi jäädä sisätiloihin. Tärkeintä on, että pääsee rentoutumaan ja nauttimaan talvi-illoista.

Edellinen artikkeliMökkikauppa käynyt kuumana jo kaksi kesää
Seuraava artikkeliTietoa Baccarat pelistä