Mikä ratkaisee uuden asunnon valinnassa?

0
644
Mikä ratkaisee uuden asunnon valinnassa?

Kun ihminen on ostamassa uutta asuntoa, siinä puntaroi asiaa hyvin monelta kantilta. Sijainti on ehkä tärkein yksittäinen tekijä yleensä, mistä asunnon haku lähtee. Joskus, mutta harvoin sijainnilla ei ole niin paljon merkitystä, kuin vaikka, että asunto vastaa kaikkia toiveita. Mutta mitkä muut painavat vaakakupissa, kun olemme ostamassa asuntoa?

Hinta

Hinta määrittelee usein sen, minkälainen asunto on meille mahdollinen. Harva asuisi pienessä kerrostalokolossa, jos olisi mahdollista valita uusi ja tilava omakotitalo järven tai meren vierestä. Hintaan vaikuttaa oleellisesti useimmilla meillä myös se, paljonko pankki on valmis antamaan lainaa. Pankki määrittää asuntolainaa hakiessa maksimilainamäärän, joka hakijan on mahdollista saada. Se perustuu esimerkiksi hakijan ikään, koulutukseen, taloudelliseen tilanteeseen ja terveydentilaan.

Asunnon koko

Sinkkuna eläessä ei ole niin väliä, paljonko asunnossa on neliöitä. Useille sinkuille riittää, että perushuonekalut mahtuvat sisään ja asunnossa mahtuu liikkumaan. Mutta kun perhe on muuttamassa, niin neliöihin kiinnitetään enemmän huomiota. Mietitään, onko jokaiselle perheen jäsenelle varmasti riittävästi tilaa, ja kun lapset kasvavat, onko heille omat huoneet jo olemassa. Olohuoneen tai muun oleskeluun tarkoitetun tilan koolla on myös enemmän merkitystä ja väliä silloin, kun kokonainen perhe on muuttamassa.

Asunnon kunto

Asunnon kunnolla on luonnollisesti myös väliä. Ollaanko valmiita muuttamaan asuntoon, jossa joutuu ensitöikseen vasaran varteen, vai halutaanko niin sanotusti muuttovalmis asunto. ”Remontoijan unelma”-asunnon saa luonnollisesti halvemmalla, mutta hyväkuntoiseen asuntoon muuttaa, kuin valmiiseen pöytään. Muuttajien personallisuus ratkaisee tässä asiassa paljon, jos pitää remontointihommista, niin vähän huonokuntoisempi asunto voi hyvinkin olla fiksu ratkaisu taloudellisesti asiaa tarkisteltaessa. Moni voi hakea lisärahoitusta asuntoon myös nettikasinoilta. Uudet kasinot voivat tarjota sekä isoja voittoja, että hyviä tervetuliaistarjouksia, joihin asuntorahoja metsästävät voivat tarttua.

Maisema

Vanhemmalle sukupolvelle asunnosta aukeavalla maisemalla ei ole niin paljon väliä. Mutta nuoremmat sukupolvet ovatkin hyvinkin kiinnostuneita ikkunasta avautuvasta näystä. Halutaan nauttia myös visuaalisesti asunnosta ja kaunis maisema voi saada koko asunnon tuntumaan paremmalta. Myös sosiaaliseen mediaan on mukavampi julkaista kuvia uudesta asunnosta, kun taustalla on jotain kaunista, eikä ainoastaan vastapäätä olevan talon ikkunat.

Palvelut

Asunonnon lähellä olevat palvelut taas ovat ehkä tärkeämpiä vanhemmalle sukupolvelle, kuin nuorille. Nuoret ovat tottuneita liikkumaan ja voivat tilata myös kotiinsa kaikkea tarvitsemaansa. Vanhempi sukupolvi taas haluaa, että kauppa, apteekki ja mahdollisesti muutkin palvelut olisivat kävelymatkan päässä. Nuoremmilla sukupolvilla ei ole ollut pahemmin puutetta ikinä mistään tarvikkeista, mutta vanhemmassa polvessa monet ovat hyvinkin köyhistä lähtökohdista, mikä voinee vaikuttaa siihen, että asunnon ostossa myös lähellä olevat palvelut ratkaisevat paljon. Jos perheessä on pieniä tai vähän suurempiakin lapsia, niin päiväkerto ja koulu ovat tietysti tekijöitä, jotka painavat vaakakupissa. Aikuiset taas voivat kulkea autolla töihin vähän kauemmaksikin.

Naapurit

Hyvinkään monet eivät ota asuntoa valitessa huomioon millaiset naapurit tulisi seinän taakse. Varsinkin kerrostalossa naapureilla on kuitenkin hyvinkin paljon väliä. Koska kerrostaloissa esimerkiksi äänieristykset ovat olemattomat, olisi etukäteen hyvä tietää millaisia meluajia naapurissa asustaa. Erinomainen asunto upealla alueella ja kauniilla maisemalla voi muuttua painajaiseksi, jos naapurissa vaikka pidetään juhlia harva se päivä.

Vai ratkaiseeko intuitio

Vaikka asunnon ostoa järkeilisi kuinka paljon, lopulta monella lopulta ratkaisee tunne. Eli mikä asunto vaan tuntuu oikealla. Tällaiseen voi vaikuttaa vaikka sekin, millainen asunnon myyjä oli tai jokin muu merkityksetön asia. Moni myös lykkää asunnon hankkimista, kun havahtuu tarvitsevansa lisää rahaa saadakseen mieluisan asunnon. Jotkut koittavat löytää parempipalkkaisen työn ja jotkut esimerkiksi lunastavat jonkin nettikasinon tarjoamat kasinobonukset, ja yrittävät hankkia tarvittavat rahat nopeasti kasaan. Niin tai näin, jokainen yleensä mieluisan asunnon itselleen ja perheelleen löytää.

Edellinen artikkeliReasons to Shop on Discandoo
Seuraava artikkeliVaihtoehtoisia tapoja hankkia rahoitus unelmien asuntoonsa