Nukkumapaikat mökillä

0
3344

Kesämökillä tulee vietettyä aikaa ja öitä yleensä kesällä, jolloin hyvässä lykyssä on vieläpä mukavan lämmintä. Suomalaiset ovat tosin tottuneet, ettei sitä hyvää lykkyä aina löydy lämmön suhteen. Joka tapauksessa oma uusi mökki vaatii mukavat nukkumapaikat ja tilat. Niihin on olemassa monta vaihtoehtoa.

Patjat lattialle

Helpoin tapa järjestää mökille nukkumatilat on viedä sopivan paksuiset patjat paikan päälle. Ne ovat helppo nostaa mökkikauden loputtua ja vaikkapa jokaisen mökkireissun jälkeen vaikkapa seinää vasten, jotta siivoaminen onnistuu paremmin, eikä patjojen alle jää mitään yllätyksiä pesiytymään.

Patjat tulee tällöin olla sellaisia, ettei niihin hevillä kosteus ja vaikkapa hyönteiset pääse pureutumaan sisälle. Patjoja on saatavilla tarvittaessa muovipinnoituksella, jotka eivät toki iholla tunnu mukavalta, mutta sitä varten on keksitty aluslakanat. Patjan päällä voidaan nukkua toki myös makuupussissa, joka ajaa asiansa aivan mainiosti.

Joskus on kuitenkin hyvä asetella jotain patjojen alle, esimerkiksi silloin jos kesämökin lattiassa on pieniä rakoja joista kylmä ilma voi päästä kiusaamaan luita ja ytimiä. Halpa ja joskus ilmainen vaihtoehto tällaiseen ovat siirtolavat eli eurolavat, joita vierekkäin ja päällekkäin pinoamalla voi saada tehtyä ilman työkaluja hauskan ja jopa tyylikkään sängyn. Tarvittaessa lavat voidaan maalata, jos niihin on imeytynyt likaa aiemmista käyttötarkoituksistaan.

Huvila eikä huussi

Jos oma mökki ei ole perinteinen kesämökki, vaan ennemminkin huvilatyyppinen ratkaisu, on järkevää tällöin hankkia vaikkapa uudet sängyt. Huvilalle voi sopia mainiosti esimerkiksi sängynrunko, joka sisältää laatikoita nukkumapaikan alla. Laatikoihin voi varastoida lakanoita, peittoja ja tyynyjä, eikä tällöin tarvitse erillistä säilytystilaa niille. Tyylikkäimmissä sängynrunkoissa on tehty käsittely öljyllä, joka säilyttää luonnollisen ulkonäön pitkään.

Useimpien mökit ovat kuitenkin Suomessa sellaisia ajanviettopaikkoja, joissa kaiken ei tarvitse olla aivan niin “justiinsa”. Siksi mökille on järkevää joskus kysellä tuttavilta, onko heiltä jäänyt ylimääräisiksi huonekaluja kuten sänkyjä tai avattavia sohvia, joista muodostuu pikaisesti vetämällä sänkyjä mökkivieraiden tai vaikkapa oman perheen käyttöön.

Kierrätys on muutenkin päivän sana ja turha tuhlaaminen saa jäädä sikseen. Kunnon sängyn ostamalla voi tosin varmistua siitä, ettei sitä tarvitse vaihtaa vuosikymmeniin.

Edellinen artikkeliMökin ruokavarastot kuntoon
Seuraava artikkeliMakuuhuone on tärkeä tila